Kiitos!

Vaasa LittFest kiittää taiteellista johtajaa, kaikkia esiintyjiä, bloggaajia, yleisöä ja yhteistyökumppaneitaan hienosta festivaalista! Tervetuloa uudestaan ensi syksynä!

Terveisiä avajaisista

Eivätkö suomalaiset muka lue? Kyllä vaasalaiset ainakin. Päättelen siitä, miten paljon meitä oli vähän aikaa sitten avajaisjuhlallisuudessa. Sitten mietin sitä, että onko draamasali arvonsa mukaisessa käytössä? Yhtään en tiedä, koska olen kirjastolautakunnan vainvarajäsen(oikeinkirjoitusvirhe tahallinen), enkä siis ole päässyt kokouksiin. Draamasali on intiimiydessään mitä mainioin tila pitää runo- ja kirjallisuusiltoja, edes silloin tällöin; kerran kuussa, - puolessa vuodessa? Mutta onko tätä edes suunniteltu? Lämpimikseni mietin. Kyllä minä vilusta hytisinkin siellä, mutta hengen palo lämmitti.
Eilen ja vielä tänään - kenties vielä pitkään, on ollut puhetta naiskirjailijoista, jotka ovat ehdokkaina Finlandiapalkinnon saajiksi. Olin huvittunut, kun Panu Rajala kommentoi mielissään, että kuinka hienoa, että Laila on ansioituneena mukana, ja sitten, että Layla ei, vaikka oletettiin. Tuli mieleen pohojalaanen paukahros: sääliä saa ilimankin mutta kateus pitää ansaata. Voi, miten inhimillinen tunne kateus onkaan... (?) Kuinkahan kaukana olen jonossa odottamassa Jari Tervon Laylaa? Jonotan myös Panu Rajalan Juhani Aho-teosta.

Tämä viikko on ollut ikimuistoinen. Olen mielenkiinnolla seurannut edeltäjieni blogeja. Mirjamin tiesin sanataituriksi ennestään ja olen kiitollinen upeista kommenteista. John Keatsin säkeet liikuttivat, samoin Michel Legrandin näytöltä luettuina. Siinä minä aamulla leikin karaokea ja hyräilin: Tuuli kulkee, poskiani viilentää/ sumun jälkeen tähdet jälleen välkähtää/ kysymykset vastausta vaille jää,/ missä kuljetkaan...

Lämmin kiitos kaikille kanssani kulkeneille. Eijan runoviikosta nautin joka runosta, - - - siis minä, joka lahjaksi saaduista runokoelmista löydän korkeintaan kaksi, tai enintään kolme runoa jotka niinsanotusti kolahtavat.

Kirjallisuus kiehtoo ja josko vanhuuskin?

Iltauutisia ykköseltä piti seurata ja Finlandia-suoralle valittuja ehdokkaita. Kaikki kuusi ovat sitten naisia. Ensin ajattelin, ettei tämä ole sopivaa demokraattisessa maassa, päätöshän syö mielenkiintoa koko asiaan. Mutta aika sen näyttää. Ollaanhan me naiset niin eteviä joka suhteessa. Varsinkin menestyvien miesten kanssa aviossa. Varmistetaan urhon menestys. Näistä urhoollisista naisista olen lukenut. Katselin myös Ylen Teemalta yhden mielikirjailijani Dostojevskin tarinaa. Missä olisi ukkoparka ollut ilman tätä reipasta ja riuskaa vaimoa?

Tänään olen lueskellut Hesarin Kirjaliitettä. Se tuli otettua talteen viime viikolla, koska lukemista siinä on paljon minulle vieraista kirjailijoista. Annie Proulx:in ajatusmaailmasta kuulin Turun teatteriesityksen kautta. En tosin ole käynyt katsomassa tätä Vaarallista harmonikkaa, mutta luin Hesarin arvostelun esityksestä. Kiehtoi ajatus, että arkipäiväisestä ihmisestä on sankariksi, varsinkin näin prinsessahäiden lumoaikaan. Nyt tästä Anniesta on hyvin laaja kertomus isoine kuvineen. Yleisön mielipidesivu tuli luettua tarkkaan ja mielenkiinnolla. Teemana on "miksi tavallinen arki on kirjan arvoinen". Veikko Huovista kaivattiin. "Keveällä kynällä aikaan saatua ajatonta, humoristista tarkkanäköisyyttä ja pureutumista suomalaisuuden ytimeen sen kaikessa kauneudessa ja karuudessa. Tällainen positiivisuus on nykykirjallisuudessa maassamme melko vähissä".
Luin Huovista joskus ajat sitten. Tykkäsin kummemmin analysoimatta. Kiva kun joku jaksaa muistaa Veikkoa noin kaunein sanoin. Näin sitä vanhakin oppii. Tänä päivänä uusia kirjailijoita nousee kuin sieniä sadesään jälkeen. Tänä aamuna näin yhden esikoiskirjailijan ykkösaamussa. Tosi kiinnostava nuori nainen. Ei tainnut olla Finlandia-suoralla? Vielä tästä arkipäivän mielipiteistä: Eeva Tikkaa kehutaan. Hänen proosansa viihdyttää, voimauttaa ja viisastaa, ilman paukkuefektejä.

Serkkutyttö on vielä tämän päivän viihtynyt sumuisessa kaupungissamme.Seppo-veli vaimoineen oli vienyt hänet Raippaluodon sillan ruokapaikkaan syömään ja soitti minulle sieltä Sumujen sillalta. Tiedusteli josko lähden mukaan katsomaan 95-vuotiasta Aili-tätiämme Kaarlentupaan. Lupasin ja hakivat minut kyytiin mukaan. Voi niitä säteileviä kasvoja, joita ovensuussa katselimme sinne päästyämme! Heitä, heitä huudeltiin ja moni olisi meidät ominut vieraikseen. Tuntui olevan kaikilla hyvä päivä. Tätimme on ikäänsä nähden hyväkuntoinen. Jutut ovat joskus sitäsun tätä, mutta pääasia on ettei ole kipeä ja masentunut.
Kaarlentupa lienee uusin hoitokoti kaupungissamme. Se täytti lokakuun alussa vuoden ja on vaikuttanut viihtyisältä ja kodinomaiselta, eikä henkilökunta ole leipiintynyt, vaan on ystävällistä ja iloista. Tänään viihdyimme siellä kauan. Juttua riitti ja seurasimme sivusilmällä paikallisen "Casanovan" puuhia. Oli vähän levoton ja tytöt penseitä. Mietin, että mikä hupaisa näytelmä siitä saattaisi syntyä!

Eino Leino loihe lausumaan lyhyenä elinaikanaan: Hetken hehkuvi mies / sitten tummuvi lies / jääpi jäljelle pivo pieni tuhkaa.

Vierailuja ja muistamisia

Aamuvarhaisella pieni lenkki rantaa pitkin. Sumu oli melkein hernerokkamainen ja muistelin mieleeni sumun innoittamia runoja. Tietenkin muiden, sillä omistani en muistanut yhtäkään.
"Sumu liikkuu, poskillani tunnen sen / aalto rantaan heittää vaahdon valkoisen / missä kuljenkaan, muistan vain sun ". Cherbourgin sateenvarjot-teema. Kuulin sen kerran pianolla soitettuna ja nautin todella.

Serkkutyttöni Irja Hyvinkäältä tuli kylään. Kävin hänet vastaanottamassa asemalla ja vein majoittumaan keskimmäisen veljeni Sepon luo, kuten olivat sopineet. Irja tuli oikeastaan ostamaan joululahjat lapsilleen sukumme kuvataiteilijoilta. Samalla tietysti tapaamaan meitä sukulaisia. Isänpuoleinen suku on tosi sukurakasta. Vuosien saatossa on kuulumisia vaihdettu muutenkin kuin vain paiskattu hautajaisissa kättä, kuten yksi suvun vävypoika taannoin totesi.

Turkuun kotiutunut entinen naapuri viettää ensi viikolla 100-vuotispäiviään. Tyttärensä tiedotti tästä harvinaisesta tapahtumasta minulle ja otin työkseni laatia onnittelun meidän perheeltä. Veljien omakätiset nimikirjoitukset sain korttiin, tosin isonveljeni Tapanin vasta kun ajelimme Irjan kanssa Sulvalle hänen kotiinsa. Jonkinlaisen runon sain aikaiseksi tähän onnittelukorttiin, koska tiesin että päivänsankari oli nuorena neitona joutunut lähtemään evakkoon kauniista Karjalasta ja kaipasi sinne silloin 50-luvulla, kun naapureina asuimme. "Mie menisin viivana Viipuriin", siinä hänen mukava mottonsa.

Sulvalta ajoimme sitten Sundomiin niille taideostoksille. Kauniita töitä veljenpoika meille esitteli. Irja-serkku löysi pian kolme hienoa työtä ja minäkin yhden, joka toi mieleeni pojantyttäreni Emilian hulmuavine hiuksineen. Jospa annan sen hänelle ensi vuonna 18-vuotispäivänä? Tiedustellessani häneltä joululahjatoivomuksia, erityisesti kirjoja, hän huokasi, ettei lukemaan ehdi, hyvä jos läksyt ja treenejä on harva se päivä. Lukiolainen ja joukkuevoimistelun Suomenmestari Espoon Olareissa. Kurinalainen elämä nuorella neidolla.

Olen muuten vienyt näille Vesa-poikani lapsille sinne Lopelle, jossa tapaamme, pelikortit, jotka on varustettu pohjalaisilla paukahroksilla. Ettei poikani unohda mistä on kotoisin ja sietää jälkikasvunkin se tietää. Pikku-Annin, 6-vuotiaan harvahampaan mielilausahdus on: "Jos maitua norkoolet, älä orota jotta lehemä tuloo ovellen koputtohon". Se pitää usein hänelle lukea ja aina hersyää makeat naurut. Minusta se on tosi ihanaa, koska Annin äidinkieli on ruotsi. Pidän itse kovasti eteläpohjalaisesta murteesta, sillä se on niin tuttua. Isä ja äiti puhuivat sitä, samoin isovanhemmat. Molempien vanhempiemme suku on kuitenkin ammoin rantautunut tänne Ruotsista.

Hymy on lyhin etäisyys kahden ihmisen välillä.
- Victor Borge -

Jumppaa, hölkkää ja presidenttiehdokkaita

Näin tiistai-aamuisin tapaan osallistua eläkeläisille järjestettyyn jumppaan. Se on tuossa ihan kotini lähellä, Suvi-boxiksi sitä kutsutaan ja on nuorisolle tarkoitettu ajanviettopaikka. Ihan siisti. Meitä on aika paljon; iloisia ja innostuneita seniorikansalaisia, pääosin naisia, mukana yksi mies. Perustivat kyllä miehillekin oman jumppavuoron, mutta ilmeisesti ajankohta sopii tälle herrahenkilölle parhaiten.

Jumpassa yksi opiskelutoveri haastoi jumpan lomassa minua Yliopistolle kuuntelemaan Niinistöä. Lupauduin, vaikka tiesin, että kiirettä pitää, sillä tilaisuus alkoi jo kello 12. Tulin kotiin, vanavedessäni lapsuudenystäväni Liisa, myös jumppaaja, joka halusi lainaamani Tuomas Kyrön Liitto- nimisen romaanin, joka oli ikiomansa ja olin sen jo lukenut. Siinä hän tuokion katseli hosumistani ja tuumi, että aamuradiossa tuli tähän tilanteeseen sopiva mietelmä: "Ihminen - tragedia nahkakassissa". (Torsti Lahtinen) Siis minun kiireeni suihkuun ja putsplankkaamaan itseäni edustuskuntoon, kirvoitti Liisan tilannekomiikan tajun.
Hän on muuten ensimmäinen ystäväni kun muutimme Vaasaan Tampereelta. Olin ekaluokkalainen ja perheemme oli 7-henkinen.

Yliopiston sali oli pullollaan porukkaa, enimmäkseen isänmaamme toivoja: nuoria opiskelijoita. Pääasiassa heille presidenttiehdokas Niinistö sovitti viisaat sanansa ja niitä oli paljon. Muunmuassa hän totesi olevansa kateellinen nuorille siitä, että he saavat nähdä ajan kehittymisen pitkälle eteenpäin. Mielestäni hän on positiivinen persoona ja uskoo Suomeen ja suomalaisiin. Sain tosin sen käsityksen, että EU saisi pysyä ja euro myös. Itse kyllä uskon, että saavat ottaa drakhmat, liirat sunmuut pesetat takaisin, kun eivät ole törsäyksiään hillinneet. En meille enää markkaa halua, niin hyvin olen tottunut euroon, vaikka ei niitä kertynyt ole.

Tuli kotona sitten katsottua televisiosta Korkojen kera-uusinnan loppua, jossa oli vieraina Paavo ja Päivi Lipponen. Se oli hauskaa hömppää ja varmasti siinä on kumppanuus "natsannut". Olenkin jossain vaiheessa sanonut, että kun kirjallisuudessamme on unohtumaton Saarijärven Paavo, niin kyllä joku presidenteistämme voisi olla Paavo-niminen.
Tyrkyllä kun heitä on ainakin kolme. Siis jos Paavo Arhinmäkikin lähtee taistoon.

Pimeä tulee tosi aikaisin. Täytyy iltahölkkä sovittaa aikaisemmaksi tai ihan aamuksi. Kello 5 oli jo ihan pimeätä täällä Suvilahdessa. Silloin oli aikomus mennä, mutta jäi väliin.

Viikko alkoi

Aamu valkeni sumuisena, sumuiselta tuntui myös päänuppini. Pitkä pyhänaika sujui mukavasti lapsenlasten kanssa ajettuani ensin lähes 400 kilometriä. Paluumatka ei enää niin rattoisa ollut ajella haikein mielin kotiin. Lähdin poikani luota mielestäni hyvissä ajoin, heti puolenpäivän jälkeen, koska olin luvannut itselleni karttaa ehdottomasti pimeässä ajoa. Silti se pimeys humahti kuin yhtäkkiä. Tässä on päivä kulunut kropan ja krupin palautumiseen.

Mukava sattuma oli Roomassa käyneen ystävän tapaaminen aamupäivällä. Olemme usein keskustelleet englantilaisesta runoilijasta, John Keatsista, (1795-1821). Romanttinen runoilija, joka kuoli valitettavan nuorena ja kuuluu Britannian kansallisrunoilijoihin. Ystäväni oli Roomassa käynyt protestanttisella hautausmaalla, jonne italialaiset ovat haudanneet ulkomaalaisia, erityisesti emigrantteja. Sieltä oli löytynyt John Keatsin viimeinen leposija. Vaatimaton paasi, ilman nimeä, kuten runoilija masentuneena ja sairaana oli halunnut, sillä kotimaan kriitikot eivät hänen tuotantoaan "ymmärtäneet". Samansuuntainen kohtalo kuin meidän Aleksis Kivellä. Traagillista oli se, että hän matkusti sairauttaan hoitamaan Italian lämpöön, mutta menehtyi jo muutaman viikon kuluttua.
Keskustelumme ystäväni kanssa palautti elävästi mieleeni Keatsin kauniit rakkauskirjeet, jotka ovat kirjallisuushistorian kauneimmiksi nimettyjä ja koottu suomennettuina teokseen Yön kirkas tähti. Tänä päivänä John Keatsin nimen tuntee jokainen britti.

Että tällaista vakavanpuoleista fiilistä näin pyhän jälkeen ja meidän vaasalaisten ikiomaan Littfestiin valmistautuen. Huomenna hauskempaa.

naapurin mummo

1.
talvi heittää hartiahuivin
naapurin mummon nurmikolle
kovakuoriaiset muuttavat sisätiloihin
pitävät puuhellassa tulta ja keittävät
pannullisen teetä palelijoille

leppäkertut ripustavat punaiset
paidat pyykkinarulle ja unohtavat
ne sinne pakkasten tullessa
kääriytyvät viltteihin ja kääntävät
kylkeä uutta kevättä kohti